tuplamatkalla

Kysyin instagramissa seuraajiltani toiveita, mitä kaksosiin liittyviä asioita he haluaisivat blogistani lukea. Vastauksia tuli hyvin ja päätin tehdä niistä oman postaussarjan, edeten kronologisesti raskausajasta tähän päivään. Tämä olkoon sarjan ensimmäinen osa, aiheena kaksosraskaus. Meille kaksoset tuli täytenä yllätyksenä, emme ole kumpikaan kaksosia eikä suvuissamme sitä juurikaan esiinny. Mieheni suvussa on joskus vuosikymmeniä sitten ollut joku kaksospari, mutta muuten geneettistä perimää ei ole. Identtiset kaksoset ei tosin edes periydy, eli vaikka suvussa olisi kaksosia niin nykytutkimusten mukaan identtisten kaksosten saaminen on geneettisesti vain sattumaa. Raskausaika poikkesi aika paljonkin yksösraskaudesta. Jo hyvin alkuvaiheessa iski kova pahoinvointi, ja kaikki oireet tuntui hyvin vahvoina ennen ensimmäistä positiivista raskaustestiäkään. Käytännössä monikko-odotus näkyi konkreettisimmin sairaalakäynneissä. Meidän neidit jakoivat yhteisen istukan, jo

Me aloitimme juuri pari- ja perheterapian. En kerro tätä siksi että haluaisin jakaa henkilökohtaisimmatkin asiamme, vaan haluan kertoa, ettei siinä ole mitään hävettävää. Olen joskus kuullut ajatuksen siitä, kuinka jokainen ihminen hyötyisi terapiasta, juttelemisesta ulkopuoliselle ammattilaiselle ja uskon siihen itsekin täysin. Uusperhe tuo todella moninaisia asioita kaikkien sen jäsenten elämään ja arkeen. Vaikka perhe onkin lähtöisin vanhempien rakkaudesta ja heidän halusta yhdistää onnistuneesti kaksi eri perhettä yhdeksi, saattaa arki ja ennenkokemattomat tilanteet rutistaa parisuhteesta viimisetkin mehut. Suhteessa ehkä jutellaan jo valmiiksi, mutta silti voi olla hyvä ottaa mukaan joku ulkopuolinen, puolueeton ja asiaan perehtynyt ihminen. Ammattilainen, jonka tehtäväksi jää huolehtia siitä, että aika riittää ja kumpikin osapuoli saa puheenvuoron (tämä etenkin meidän kaltaisille pareille, joista toisen suu käy kuin papupata ja toinen tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta jäsennellä

"Ennen kaikki oli paremmin!" Jep, varmasti monille tuttu lause lastenkasvatukseen liittyen. Nykyään tiedetään, että lapsi on aikuisen kaltainen, ei häntä alempana ja kummallakin on yhtäläiset oikeudet hyvinvointiin ja hyvään, turvalliseen elämään.  Silti on ihmisiä, joiden mielestä nykymeininki on ihan lällyä eikä lapset opi mitään kun ei saa edes fyysisesti kurittaa! Millaista elämä olisikaan, jos vuosikymmenten takaiset kasvatuskeinot olisikin laillisia ja käyttäisimme niitä ihan kaikissa, myös aikuisten välisissä ihmissuhteissa? www.fiftyyearstoolate.tumblr.com Rumia puhuessa pestään suu saippualla - Seuraavan kerran kun kuulet kenenkään kiroilevan, kaiva vaan surutta käsisaippua esiin, etenkin pumppupullosta annostelu käy sujuvasti. Muistathan hieroa saippuan esim hammasharjalla mahdollisimman hvyin koko suuhun, niin varmasti puhdistuu pimeimpiinkin koloihin pesimään jääneet ärräpäät. Jäikö kumppani taas ylitöihin ilmoittamatta? Ehkäpä poikkesi vielä

Olin eilen viettämässä iltaa ystäväni kanssa. Musikaali-liput oli ostettu jo hyvissä ajoin viimevuoden puolella, mutta illan lopullinen kulku hahmottui vasta sen edetessä. Kotona olin sopinut, että olen sen aikaa kun hvyältä tuntuu. Ja näin teinkin, taksi kaarsi kotipihaan puoli kolmelta yöllä eikä harmittanut yhtään, kumpaankaan suuntaan. Olen ollut kaksostemme syntymän jälkeen muutamia kertoja viettämässä iltaa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun aidosti oli hauskaa ja tuntui hyvältä. On ihan tyypillistä, että raskauden ja syntymän jälkeen kroppa ei tunnukaan täysin omalta, mieli saattaa helposti laahata kotiin jäävässä perheessä ja muutenkin takaraivossa kolkuttaa, että onko se nyt sittenkään ihan ok äitinä  liidellä pitkin tanssilattioita. Silloin ei kannata väkisin lähteä, jos ei siltä aidosti tunnu. Ajattelen itse, etten ollut aiemmin vielä valmis. Vaikka oma aika on tärkeää, on ollut kurja huomata kuinka haaskaukselta se kaikki on tuntunut. Lopulta käteen jäänyt pettymys o

Lapsiani ei ole siunattu nukkumisen lahjoilla. Esikoinen harrasti yöheräilyä (kyllä, harrastamiselta se tosiaan tuntui) lähes neljä ensimmäistä vuottaan ja nuorimmaisemme heräilevät nyt 1,5 vuotiaina vähintään kaksi, usein jopa viisikin kertaa yössä, kumpikin. Taaperomme luojankiitos osaavat nukahtaa itsekseen, esikoinen vaati melkein 5 vuotta nukuttajaa, ja siltikin nukahtaminen kesti lähes 2h, joka ilta. Lopulta saimme lääkäriltä siunauksen melatoniiniin, ilman sitä olisin varmaan jo lataamossa. Uskon siis tietäväni mistä puhun, jos sanon että pikkulapsiaika voi olla hyvinkin raskasta. Toki tiedän että on perheitä, joissa se on vieläkin raskaampaa, kukaan ei nuku koskaan, refluksit ja allergiat on kymmenen kertaa pahempia kuin meillä ikinä ja sitä rataa. Rankkuuskin on kuitenkin subjektiivista, joten kyllä, meidän mittakaavalla arkemme on työlästä ja todella energiaa syövää. Siihen ei kuitenkaan parane jäädä vellomaan. On päiviä, kun ei millään jaksa ja se on ihan ok, ei aina tarvits

Onko susta koskaan tuntunut, että pää lähes pursuaa kaikista ajatuksista ja tunteista, muttet tiedä mihin niitä jakaisit? Juuri siitä ilmiöstä syntyi tämä blogi. Luonnolliseksi jatkeeksi  saman nimiselle instagram-tililleni. Olen Nicole, 4 lapsisen perheen toinen vanhempi, monikko- ja uusperheäiti. Intohimoinani kasvatustieteet, psyykkinen kehitys, tunnelukot ja kaikenlainen ihmisen kasvu ja kehitys. Olen toistaiseksi hoitovapaalla kahden nuorimmaiseni kanssa, vailla varmuutta siitä mihin haluan uraani viedä sitten, kun on aika palata töihin. Työ varhaiskasvattajana odottaa, mutta sisäinen polte huutaa jonnekin muualle. Tämä blogi toimii tosiaan sijoituspaikkana kaikelle, mitä päässäni keksin pyöritellä. Arkeamme pääset edelleen seuraamaan instagramin kautta, mutta blogissa on mahdollisuus syventyä pohdintoihini perusteellisemmin. Kiva, kun oot mukana!