Uuden alussa

Onko susta koskaan tuntunut, että pää lähes pursuaa kaikista ajatuksista ja tunteista, muttet tiedä mihin niitä jakaisit? Juuri siitä ilmiöstä syntyi tämä blogi. Luonnolliseksi jatkeeksi saman nimiselle instagram-tililleni.

Olen Nicole, 4 lapsisen perheen toinen vanhempi, monikko- ja uusperheäiti. Intohimoinani kasvatustieteet, psyykkinen kehitys, tunnelukot ja kaikenlainen ihmisen kasvu ja kehitys. Olen toistaiseksi hoitovapaalla kahden nuorimmaiseni kanssa, vailla varmuutta siitä mihin haluan uraani viedä sitten, kun on aika palata töihin. Työ varhaiskasvattajana odottaa, mutta sisäinen polte huutaa jonnekin muualle.

Tämä blogi toimii tosiaan sijoituspaikkana kaikelle, mitä päässäni keksin pyöritellä. Arkeamme pääset edelleen seuraamaan instagramin kautta, mutta blogissa on mahdollisuus syventyä pohdintoihini perusteellisemmin. Kiva, kun oot mukana!



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äiti, uskalla löytää kaltaisesi!

Kuva
Toisten hyvä tarkoitus ei estä vastapuolen huonoa oloa. Kun musta tuli ekaa kertaa äiti, koin paljon stressiä siitä etten oo tai toimi samalla tavalla kuin munympärilläni olevat ihmiset. Mulla oli iso tarve toimia lapsilähtöisesti, pehmeiden arvojen mukaisesti, mutta koin ympäriltäni paljon painetta kovempiin kasvatustyyleihin. Vauvaa ei saisi totuttaa liikaa syliin, joka inahdukseen on turha vastata, mitä sä siitä imetyksestä stressaat kun korvikekin on olemassa.  Kaikkien näiden tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta mulla oli huono olla koska tunsin, etten sovi joukkoon sellaisena kun oon. Huomasin, etten olekaan ainoa tällä tavoin toimiva äiti ja se tuntui hyvältä.  Kunnes löysin ekat "hengenheimolaiseni". Silloin vielä tuntemattomia naisia, huhtikuun hurmurit 2014-facebook-ryhmästä. Ei mulla ollut aavistustakaan mistään fb-ryhmien paskamyrskyistä tai kuppikunnista, mutta siinä ryhmässä oli monta tyyppiä, joiden kanssa klikkasi heti. Toki joukkoon mahtui kaikenlai
Lue lisää

Äiti ja ammattikasvattaja - miten minusta tuli minä?

Kuva
Mä oon äitinä ja kasvattajana lempeä ja sensitiivinen, en todellakaan täydellinen, mutta pidän kirkkaasti mielessäni ne tavotteet, mitä kohti oon menossa. Lastenkasvatus on tietyllä tapaa mun intohimo, mutta miten mä oikeastaan oon päätynyt tähän hetkeen, ollakseni tällainen äiti ja kasvattaja mitä mä nyt olen? "Ei ikinä päiväkotiin töihin" - opiskelijasta kohti äitiyttä Aloin opiskelemaan lähihoitajaksi 17-vuotiaana ja ainut mitä tulevasta ammatistani tiesin varmaksi, oli etten IKINÄ tuu työskentelemaan lasten parissa. Vaan vähämpä tiesin. Parin opiskeluvuoden, keskeyttämisen, alanvaihdon ja takaisin paluun jälkeen tajusin, että vahvuuteni onkin juuri niissä asioissa, mitkä ei alkuun kiinnostaneet ollenkaan. Kokeista tuli lähes täysiä pisteitä juurikaan lukematta ja toivoin oppituntien kestävän ikuisuuden, teemat veikin yllättäen mennessään. Kaikkia ennakko-ajatuksiani vasten hain ja sainkin heti valmistuttuani työpaikan varhaiskasvatuksesta. Mun eka oman alan ty
Lue lisää

Vanhempiakin v*tuttaa joskus

Kuva
Vanhemmuuden rankkuudesta puhutaan paljon. Niin paljon, että yhä useampi miettii omia perhe-haaveita entistäkin tarkemmin, koska pelkää omia kykyjään. On varmaan sanomattakin selvää, että jokaista meistä ottaa päähän joskus. Lasten kanssa varmaan vähän enemmän kuin ilman lapsia, mutta mitä sitten? Kaikkia tunteita tarvitaan Musta on lohdullista ajatella, että väsymys, ärsytys ja turhautuminen on tunteita, mitä kaikki meistä kokee joskus. Vaikka mä kuinka ymmärtäisin itseäni ja lapsiani, tietäisin syy-seuraussuhteet, luonteenpiirteet, taustat ja nykyhetken, ne ei estä mua tuntemasta. Ja hyvä niin, koska kaikki tunteet on tärkeitä. Ne antaa arvokasta tietoa siitä, miten mikäkin meihin vaikuttaa. Vaikka tunteet on sillä hetkellä kokijalleen todellisia, ne ei oo koko totuus. Tunteet kertoo nimenomaan kokijasta itsestään ja hänen tän hetken olotilasta, mutta jokaiselle ne on omanlaisiaan. Siinä missä omien lasten äänet on suloisia ja täynnä rakkautta, voi ne jotain toista ärsyttää ihan to
Lue lisää