tuplamatkalla

Toisten hyvä tarkoitus ei estä vastapuolen huonoa oloa. Kun musta tuli ekaa kertaa äiti, koin paljon stressiä siitä etten oo tai toimi samalla tavalla kuin munympärilläni olevat ihmiset. Mulla oli iso tarve toimia lapsilähtöisesti, pehmeiden arvojen mukaisesti, mutta koin ympäriltäni paljon painetta kovempiin kasvatustyyleihin. Vauvaa ei saisi totuttaa liikaa syliin, joka inahdukseen on turha vastata, mitä sä siitä imetyksestä stressaat kun korvikekin on olemassa.  Kaikkien näiden tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta mulla oli huono olla koska tunsin, etten sovi joukkoon sellaisena kun oon. Huomasin, etten olekaan ainoa tällä tavoin toimiva äiti ja se tuntui hyvältä.  Kunnes löysin ekat "hengenheimolaiseni". Silloin vielä tuntemattomia naisia, huhtikuun hurmurit 2014-facebook-ryhmästä. Ei mulla ollut aavistustakaan mistään fb-ryhmien paskamyrskyistä tai kuppikunnista, mutta siinä ryhmässä oli monta tyyppiä, joiden kanssa klikkasi heti. Toki joukkoon mahtui kaikenlai...

Nyt väsyttää ihan sairaan paljon. Ei niin että tekisi mieli mennä nukkumaan, vaan niin että koko maailma tuntuu mustalta. Ajatus pelkän varpaankin liikuttamisesta tuntuu lähes maratoniin verrattavalta uurastukselta, saati sitten että pitäisi kävellä, nostaa vuoron perään kumpaakin jalkaa. Mieli on musta, jokainen lihas painaa vähintään kuusi tonnia ja olo on musertunut. Tuntuu että oon huono, ei, vaan täysin läpipaska enkä osaa mitään. En kirjottaa nokkelasti, en puhua järkevästi, enkä ainakaan olla hyvä puoliso tai äiti. Ihmisenä muutenkin ihan täys nolla. Siltä väsymys tänään tuntuu. Onneksi vain tänään, huomenna voi olla jo täysin eri fiilis ja hyvä niin. Mutta saako äiti olla väsynyt? Tai no tottakai saa, kuka tahansa saa. Mutta mitä tapahtuu, jos äiti kertoo vaikka ylläolevat tuntonsa julkisesti, saako hän tarvitsemaansa tukea vai enemmänkin jotain muuta, kauhistelua, kummastelua, vähättelyä? Ehkä jopa uhkailuja lastensuojeluun soittamisesta, vaikka sen ei todellakaan pitäisi o...