Huonosti käyttäytyvälle kumppanille tukkapöllyä ja kotiarestia


"Ennen kaikki oli paremmin!" Jep, varmasti monille tuttu lause lastenkasvatukseen liittyen.
Nykyään tiedetään, että lapsi on aikuisen kaltainen, ei häntä alempana ja kummallakin on yhtäläiset oikeudet hyvinvointiin ja hyvään, turvalliseen elämään.  Silti on ihmisiä, joiden mielestä nykymeininki on ihan lällyä eikä lapset opi mitään kun ei saa edes fyysisesti kurittaa! Millaista elämä olisikaan, jos vuosikymmenten takaiset kasvatuskeinot olisikin laillisia ja käyttäisimme niitä ihan kaikissa, myös aikuisten välisissä ihmissuhteissa?


Rumia puhuessa pestään suu saippualla - Seuraavan kerran kun kuulet kenenkään kiroilevan, kaiva vaan surutta käsisaippua esiin, etenkin pumppupullosta annostelu käy sujuvasti. Muistathan hieroa saippuan esim hammasharjalla mahdollisimman hvyin koko suuhun, niin varmasti puhdistuu pimeimpiinkin koloihin pesimään jääneet ärräpäät.

Jäikö kumppani taas ylitöihin ilmoittamatta? Ehkäpä poikkesi vielä oluellakin työkavereiden kanssa? Määrää hänet kotiarestiin, tehostaaksesi rangaistusta (ja omaa ylivaltaasi) ota vielä puhelinkin pois, kyllä hän siitä oppii muistamaan ettei näin sovi toimia!

Mokasiko alainen työtehtävässään? Pari kertaa kun remmillä sivallat kannikoille niin johan alkaa työtuloskin parantumaan!

Mikäli anoppi unohti tuoda yhteiseen joulupöytään lupaamansa kinkun, istuta hänet ulkorappusille miettimään tekosiaan. Mikäli unohtelu toistuu, voit myös vaatia anoppia kirjottamaan 100 kertaa paperille "en unohtele mitään enää ikinä". Ja tadaa,muistiongelmat parannettu!

Nauroiko ystäväsi väärässä kohdassa tai ei ymmärtänyt tarkalleen asiaa, jota olit kertomassa? Hauku hänet julkisesti kaikkien kuullen ja sen jälkeen ignoraa täysin joksikin aikaa, kunnes ystävä pyytää anteeksi ja jatkaa kanssasi parempana ihmisenä.

Karkasiko puoliso taas pelikonsolin äärelle, vaikka nimenomaan pyysit tyhjentämään tiskikoneen ja siivoamaan keittiön? Ota napakka ote puolison hiuksista ja tukista sopivasti, eipähän enää pleikkari mene kotitöiden edelle! Vaihtoehtoisesti myös luunappi otsaan toimii, mikäli hiuksista ei saa kunnollista otetta tai ne loistavat täysin poissaolollaan.

Allekirjoittanut ei missään nimessä kannata minkäänlaista väkivaltaa missään ihmissuhteissa ja erityisesti peräänkuuluttaa tasavertaisia parisuhteita. Yllämainitut esimerkit on täysin kieliposkella heitettyjä, eikä niitä ole tarkoitus soveltaa tosielämään. Edes lasten kohdalla, vaikka olisit syntynyt kivikaudella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äiti, uskalla löytää kaltaisesi!

Äiti ja ammattikasvattaja - miten minusta tuli minä?

Tarrataulujen toimimattomuus ja miten tukea lasta sensitiivisemmin