Kasvatus päin metsää

Olen aina rakastanut luontoa. Metsän tuntua, meren tuoksua. Luonnon voimia ja niiden arvaamattomuutta, sitä kuinka pieneksi voikaan itsensä tuntea. On lohduttavaa tajuta, ettei kaikkea voi hallita, joskus on vain pakko antaa virran viedä. Rakastan luontoa niin paljon, että toivon sen saman innon ja arvostuksen siirtyvän myös lapsilleni.


Luontoon ja sen moninaisuuteen oon saanut tutustua jo pienestä pitäen, perheessäni vahvasti läsnäolleen partioharrastuksen kautta. Vaikka omalta osaltani harrastus hiipui taka-alalle samaan aikaan kun tulin ensikertaa äidiksi, ei intohimoni luontoa kohtaan ole hävinnyt mihinkään. Mitä vanhemmaksi lapsemme kasvavat, sitä useammin löydän itseni haaveilemasta koko perheen yhteisistä lapinvaelluksista. Toki luonnosta voi nauttia ihan kaiken ikäisten kanssa ja sekös vasta parasta onkin! 

Me olemme olleet toistaiseksi aika maltillisia perheretkeilyn suhteen, mutta onneksi on muitakin tapoja tutustua omaan ympäristöömme. Erityisen kiitollinen olen siitä, että pääkaupunkiseudulla asumisesta huolimatta luonto on jatkuvasti läsnä arjessamme. Kävelymatkan päässä on niin kaupungin ylläpitämä luontopolku kuin ihana lampi uimismahdollisuuksineenkin. On metsää majaleikkeihin ja hiekkateitä ulkoiluun. Työ- ja hoitopäivän jälkeen voi hiippailla metsään iltapalalle eikä merenrantaankaan montaa kymmentä minuuttia aja. 


 Miksi pidän tärkeänä siirtää lapsilleni omaa innostustani ja opettaa luonnossa tarvittavia taitoja? Mihin me sitä luontoa oikeasti tarvitaan? Ilman luontoa ei olisi meitä. Ihminen tarvitsee luontoa elääkseen ja tämän riippuvuuden takia on ensiarvoisen tärkeää kunnioittaa sitä. Niin kauan kun on luontoa, on myös elämää. On valtava vastuu huolehtia niinkin isosta, koko maailmaa koskettavasta asiasta, mutta jos jokainen tekee oman osuutensa, jakautuu vastuu juuri sopivan kokoisiksi paloiksi. Huolimatta siitä nauttiiko tai käyttääkö itse aktiivisesti ympäröivää luontoa, on siitä huolehtiminen ihan meidän jokaisen asia. Siksi koen tärkeäksi kasvattaa lapseni hyvään luontosuhteeseen.


Luontosuhde on toki jokaisella omanlaisensa ja kehittyy ajan kanssa. Vanhempina meillä on kuitenkin eturivin paikat olla mahdollistamassa ja tukemassa sitä. Opettamalla mm. vastuullista kuluttamista, luonnossa liikkumista, luonnon kunnioittamista ja  jokaisenoikeuksia kannamme kortemme kekoon siinä, että myös lukuisat jälkipolvemme pääsevät vielä nauttimaan upeasta luonnostamme. Kippis sille!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äiti, uskalla löytää kaltaisesi!

Kuva
Toisten hyvä tarkoitus ei estä vastapuolen huonoa oloa. Kun musta tuli ekaa kertaa äiti, koin paljon stressiä siitä etten oo tai toimi samalla tavalla kuin munympärilläni olevat ihmiset. Mulla oli iso tarve toimia lapsilähtöisesti, pehmeiden arvojen mukaisesti, mutta koin ympäriltäni paljon painetta kovempiin kasvatustyyleihin. Vauvaa ei saisi totuttaa liikaa syliin, joka inahdukseen on turha vastata, mitä sä siitä imetyksestä stressaat kun korvikekin on olemassa.  Kaikkien näiden tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta mulla oli huono olla koska tunsin, etten sovi joukkoon sellaisena kun oon. Huomasin, etten olekaan ainoa tällä tavoin toimiva äiti ja se tuntui hyvältä.  Kunnes löysin ekat "hengenheimolaiseni". Silloin vielä tuntemattomia naisia, huhtikuun hurmurit 2014-facebook-ryhmästä. Ei mulla ollut aavistustakaan mistään fb-ryhmien paskamyrskyistä tai kuppikunnista, mutta siinä ryhmässä oli monta tyyppiä, joiden kanssa klikkasi heti. Toki joukkoon mahtui kaikenlai
Lue lisää

Äiti ja ammattikasvattaja - miten minusta tuli minä?

Kuva
Mä oon äitinä ja kasvattajana lempeä ja sensitiivinen, en todellakaan täydellinen, mutta pidän kirkkaasti mielessäni ne tavotteet, mitä kohti oon menossa. Lastenkasvatus on tietyllä tapaa mun intohimo, mutta miten mä oikeastaan oon päätynyt tähän hetkeen, ollakseni tällainen äiti ja kasvattaja mitä mä nyt olen? "Ei ikinä päiväkotiin töihin" - opiskelijasta kohti äitiyttä Aloin opiskelemaan lähihoitajaksi 17-vuotiaana ja ainut mitä tulevasta ammatistani tiesin varmaksi, oli etten IKINÄ tuu työskentelemaan lasten parissa. Vaan vähämpä tiesin. Parin opiskeluvuoden, keskeyttämisen, alanvaihdon ja takaisin paluun jälkeen tajusin, että vahvuuteni onkin juuri niissä asioissa, mitkä ei alkuun kiinnostaneet ollenkaan. Kokeista tuli lähes täysiä pisteitä juurikaan lukematta ja toivoin oppituntien kestävän ikuisuuden, teemat veikin yllättäen mennessään. Kaikkia ennakko-ajatuksiani vasten hain ja sainkin heti valmistuttuani työpaikan varhaiskasvatuksesta. Mun eka oman alan ty
Lue lisää

Vanhempiakin v*tuttaa joskus

Kuva
Vanhemmuuden rankkuudesta puhutaan paljon. Niin paljon, että yhä useampi miettii omia perhe-haaveita entistäkin tarkemmin, koska pelkää omia kykyjään. On varmaan sanomattakin selvää, että jokaista meistä ottaa päähän joskus. Lasten kanssa varmaan vähän enemmän kuin ilman lapsia, mutta mitä sitten? Kaikkia tunteita tarvitaan Musta on lohdullista ajatella, että väsymys, ärsytys ja turhautuminen on tunteita, mitä kaikki meistä kokee joskus. Vaikka mä kuinka ymmärtäisin itseäni ja lapsiani, tietäisin syy-seuraussuhteet, luonteenpiirteet, taustat ja nykyhetken, ne ei estä mua tuntemasta. Ja hyvä niin, koska kaikki tunteet on tärkeitä. Ne antaa arvokasta tietoa siitä, miten mikäkin meihin vaikuttaa. Vaikka tunteet on sillä hetkellä kokijalleen todellisia, ne ei oo koko totuus. Tunteet kertoo nimenomaan kokijasta itsestään ja hänen tän hetken olotilasta, mutta jokaiselle ne on omanlaisiaan. Siinä missä omien lasten äänet on suloisia ja täynnä rakkautta, voi ne jotain toista ärsyttää ihan to
Lue lisää